lauantai 30. lokakuuta 2010

Halloween-kakku























Kuulun lapseni dagiksen vanhempainyhdistykseen ja järjestimme ihanien sekä ahkerien mammojen kanssa vanhemmille raclette-illan ruokine ja juomineen. Ilta oli onnistunut ja kaikilla oli kivaa. Sinnikkäimmät juhlijat olivat juhlineet klo 4 aamuyöhön, mutta meidän perhe kyllä väsähti jo muutamia tunteja aikasemmin. Aamulla vielä kävimme siistimässä paikat tai sen vähän mitä oli vielä siivottavana. Varsin siistejä juhlijoita.
Paikalle oli myös saatu muutama kunniavieras, lastemme ihanat "dagistädit" ja toivottavasti juhlat olivat myös heidän kannaltaan hauskat.

Minä sain kunnian tehdä juhliin teeman mukaisen kakun, Halloweenin henkeen koristelimme myös paikan kurpitsalyhdyin, aavein sekä lepaikoin. Pihalla asteltiin kynttilälyhdyin valaistulla polulla.

Sitten itse kakkuun, josta muokkaantui matkan varrella lopullinen tässä nähtävä versio. Ideoita oli taasen kymmenittäin ja monimutkaisimmat oli pakko jättää tulevaisuuteen. Näin iso kakku kera autollisen muuta tavaraa ei ole kuljettamisen kannalta kaikkein helpoin yhdistelmä.

Kakku koostui näin:
13 munan pohja (alempi 9 ja päällimmäinen 4)
kostutus Sprite
sipaisu limemarmeladia välissä
väleissä suklaa- sekä sitruunamousse
voikreemi
kuorrutus sokerimassaa
koristeet sokerimassaa, marsipania, pikeeriä ja suklaanmakuista koristelugeeliä


Kiitos kaikille järjestäjille, mukana olleille ja ennen kaikkea sponsoreille.


13 kommenttia:

Monalisa kirjoitti...

Upeaa työtä jälleen!! Koristeet ovat todella hienoja.

Terveisiä täältä Lontoosta. Muutama aivan ihana kakkukirja on jo matkalaukussa (kaiken muun lisäksi);D

Anonyymi kirjoitti...

Ihanaa, että nähdään vaivaa hauskuuteen !
Kakkusi on teeman mukainen, värikäs, eikä ihan hirmuisen pelottava!

www.nami-hiiri.com

M kirjoitti...

Ihanan värikäs kakku ja mahtavat koristeet!

Anonyymi kirjoitti...

Moikka!
Olen todella pahoillani ettet ole aiemmin saanut mitään viestiä minulta. Laitoin kyllä heti samana päivänä, kun yhteystietosi sain, sinulle e-kortin Positiivarien nettisivustolta. Ilmeisesti se ei ole sitten löytänyt perille asti :( Joka tapauksessa olen saanut tietosi ja ensimmäisen paketin suunnittelu on menossa.

T: SLY:si kierroksella 13

Ancka kirjoitti...

Moikka!

Toivottavasti saat vastaukseni. Pahoittelen hätyyttelyä ja toivon, ettei siitä aiheutunut mielipahaa. Kortti ei ollut löytänyt perille aiemmin, mutta juuri äsken viestisi jälkeen poistin roskapostikansiosta siellä olevat 5 viestiä ja samalla hetkellä kortti ilmaantui sinne. Joten tosi nolona pahoittelen sekaannusta minäkin. Kiitos yhteydenotoista, kumpaisestakin :) Kortti oli ihana!
Lämpöisesti kiittäen,
Ansku

SuviAnniina kirjoitti...

Voi miten UPEA kakku ja hauskaa, että sinullakin on blogi :-) Ryhdyin heti lukijaksi!

Madicken kirjoitti...

No jopas on komia kakku! Aivan mahtavat väritkin ja kivat koristeet :)

Kalamuija ja lappilifestyle kirjoitti...

Mihinköhän minun kommentti on täältä kadonnut? No uudestaan:) Ihana blogi! Luen jatkossakin. Terkut pohjois-Norjasta:)

Ancka kirjoitti...

Kiitos kommenteista!

Hanna: Kyllä sun kommentti mut tavoitti ja kävinkin jo lukemassa teidän kuulumisia.. kuten varmasti poikkeen jatkossakin harvase ilta :)

Dream kirjoitti...

Hieno Halloween-kakku :) Tuo E.T. on myös hauska :)

kotiäiti kirjoitti...

Hieno!

Ancka kirjoitti...

Kiitos Dream ja kotiäiti :) Kiva kun kävitte visiitillä.

Unknown kirjoitti...

Upeasti koristeltu, nuo pienet kurpitsat on tosi hauskat !! Aita on hieno yksityiskohta kakussa. Taidokkaasti toteutettu jalleen kuten oli myos E.T.