sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Mustikkajuustokakku


















Tänään sain ensimmäistä kertaa tavata erään ihanan kakkublogistin(linkki), jota blogeilun ja viesteilyn sekä nyt näkemisen jälkeen sanoisin ystäväksi. Oli aivan ihana päivä ja oli hauska huomata, että ihminen jonka kanssa on synkannut niin hyvin täällä kirjotettavassa maailmassa on myös sellainen, jonka kanssa on ihan yhtä helppo olla kuin pitkäaikaisen ystävän.
Juttua riitti ja siitä ei meinannut loppua tullakaan.. :)

Ja koska olemme kakkujen merkeissä kohdanneet, niin sovimme, että teemme molemmat jotain nyyttärimeiningillä. Jottei sitten koko porukan ruokkiminen ole yhden ihmisen niskoilla.

Me veimme Vannin kanssa mukanamme salaatin ja mustikkajuustokakkua. Tässäpä ohjetta kakkuun, joka oli ainakin omaan makuun.

Mustikkajuustokakku

pohja
200 g sitruunatäytekeksejä
75 g voisulaa

täyte
4 liivatelehteä
125 g Mascarponejuustoa
1 prk Flora Vanillaa tai muuta vispautuvaa vanilijakermavaahtoa (oma oli Valion)
1/2 dl tomusokeria
2 rkl vanilijasokeria
2 rkl sitruunamehua

kiille
2 liivatelehteä
200 g mustikoita soseutettuna
sokeria
mehutiivistettä

Leikkaa irtopohjavuoan pohjalle sopivan kokoinen leivinpaperipala. Hienonna keksit murusiksi. Sulata voi ja kaada se keksimurujen sekaan. Taputtele seos tasaisesti irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita liivatelehdet likoamaan veteen. Vatkaa Flora Vanilla vaahdoksi. Mausta sokereilla. Sekoita joukkoon Mascarponejuusto. Kiehauta sitruunamehu ja liuota liivatelehdet siihen. Kaada ohuena nauhana muun täytteen joukkoon hyvin vatkaten. Laita jääkaappiin jähmettymään noin 3 tunniksi.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. (sulata) Soseuta mustikat. Kaada sekaan hieman vahvaa, mutta laimennettua mehua. Lisää hieman sokeria. Ota noin 1 rkl seosta ja kiehauta se liivateita varten. Liuota liivatteet kuumaan mustikkaseokseen ja lisää liivate/mustikkaseos muun kiilteen joukkoon. Sekoita hyvin. Kaada kiille jähmettyneen juustotäytteen päälle. Anna hyytyä jääkaapissa noin 3 tuntia tai yön yli.

KIITOS JUTTIS JA MUU PERHE! MEILLÄ OLI VALTAVAN HAUSKAA!

5 kommenttia:

Monalisa kirjoitti...

Kiitos itsellesi! Oli todella ihana päivä. Juttua olisi riittänyt vaikka kuinka. Jos sitten seuraavalla kerralla aloitetaan treffit jo aamulla :D

Ja kakku, se on ihan taivaallisen hyvää!! Joten oikesti voi kommentoida että tätä kannattaa ehdottomasti kokeilla :D Nyt voin rehellisesti sanoa että Anckan kakut eiväpelkästää oli kauniita, vaan ne oikeesti myös maistuvat hyviltä :)))

Anonyymi kirjoitti...

Ystävyys on arvokas asia. Se ei ole kaupan marketissa. Eikä se löydy etsien. MUTTA kun oikea 'sielu' tulee kohdalle, sen tietää ja siitä kannattaa pitää kiinni !

Terv.: www.nami-hiiri.com

Ancka kirjoitti...

Kiitos Monalisa. Olet kultainen. Loivottavasti loppu kakku on tuhottu :)

Nami-hiiri: olet niin oikeassa! :)

Monalisa kirjoitti...

Kiitos itsellesi ja samaa mieltä Nami-hiiren kanssa.

Kakkua on vielä pala jälellä. Mun oli pakko viedä pala myös töihin, se oli niin hyvää että en voinut omia sitä täysin itselleni. Ja olis siellä puhunut mun treffeistä :D Ylistivät sitä kakkua maasta taivaaseen!!

Ancka kirjoitti...

Kiva kuulla, että on maistunut ja sitä pääsi maistelemaan isompikin porukka :)

Jäi niin valtavan hyvä mieli koko sunnuntaista, kiva että kohdattiin :)