maanantai 7. kesäkuuta 2010

Koristeita

Ystäväperheemme pieni mies juhlii syntymäpäiväänsä tulevana lauantaina ja saan kunnian tehdä kakun Niklaksen suureen päivään.
Koristeluideoita aina yksittäisistä ajatuksista isompiin teemoihin on risteillyt päässä jo useamman viikon. Olo on ollut jo tuskastunut omaan päätäämättömyyteen, mutta tänään se ajatus sitten tuli!

Istahdin ulos terassin portaalle ison aamukahvin kera, kun Max nukahti ensimmäisille unilleen. Aurinko paistoi annetusta sateenuhasta huolimatta, hetken hiljaisuus vilskeen täyttämän aamun keskellä ja silloin se iski!
Kahvi jäi puoliksi juotuna keittiön pöydälle ja kaivoin kaikki tarvittavat koristelutyövälineet esiin.. inspiraatio oli löytynyt.

Sain työskennellä kokonaiset 2 ja puoli tuntia keskeytyksettä (en osaa oikein vieläkään luottaa normaaliin elämään kaikkine unineen) ja sain kuin sainkin kaikki haluamani koristeet tehtyä. Kiitollinen ja palkitseva olo!

Aloitin urakan työstämällä ajatusta paperille ja sen jälkeen piirsin suuntaa antavat kaavat.

Kaavojen avulla oli helppo leikata sokerimassasta haluamani osat ja ruveta koristelemaan työstämääni "vaatetta" halutunlaiseksi.
Mietin, että jos maalaisin bodyyn kuvioita, mutta hetken pyöriteltyäni päätin, että istutan siihen erikokoisia ja
värisiä palloja sekä teen erikseen vaaleansiniset resorit.

Pallot tein valitsemillani tyllilla. Painoin valkoiseen bodyyn erikokoisia reikiä tyllan päällä ja täytin ne vastaavankokoisilla palloilla sinisestä ja ruskeasta massasta. Tasoittelin reunat sormenpäällä.
Resorit leikkasin kaavan avulla ja asettelin valkoisen bodyn päälle oikeisiin kohtiin koristeliimalla.

Loistava päivä, ihana keli ja lapset ajoissa unille = tyytyväinen mamma
Hyvillä mielin käymme uuteen aamuun ja koristeita kantavan kakun suunnitteluun.

Lopuksi tein vielä muutamia kukkia massasta samaa värimaailmaa noudattaen ja lopullinen päivän saldo on tässä.




Ei kommentteja: