maanantai 24. tammikuuta 2011

SLY13 ja kierroksen viimeinen paketti

Nyt se leikki on sitten tässä. Kaikki hyvä loppuu aikanaan :)

Tänään saapui oma pakettini ja jälleen kerran kiitos ihanasta sekä piristävästä paketista salaiselle leivontaystävälleni Ellulle. Kierros on ollut todella mukava ja olen saanut loistavien pakettien mukana myös herkullisia reseptejä. Jokaisen olen tehnyt ja jokaista tehdään meillä vielä useasti jatkossakin!
Suvun pipariresepti oli paras, mitä olen itse tehnyt, joten tämä resepti tulee siirtymään meidänkin perheessä äidiltä tyttärelle (ja pojallekin.)

Niin kivaa kuin tämä pakettien lähettäminen ja saaminen onkin, niin nyt tuli tauon paikka omalle salainen leivontaystävä-leikille. Meidän perhe on sairastellut sen verran, että luvattoman myöhään sain omat pakettini matkaan ja se aiheutti "kovalle suorittajalle" isot paineet. Nyt siis huilailen ainakin seuraavan kierroksen ja parantelen perheen kuntoon. Keväämmällä ehkäpä taasen mukaan uudella puhdilla ja uusin ideoin :)

Kiitos kaikille mukana olleille, omalle muistajalleni, muistettavalleni sekä kierroksen emolle. Kivaa oli! :)

Tammikuun teema oli kierrättäminen ja parini oli rakentanut paketin aiemmin saamiensa ja käyttöön vielä pääsemättömien tuotteiden ympärille. Ja oli kyllä monipuolinen paketti!























Tässä vielä tuo ihanan paketin ihana sisältö:
Omena-kaneli kiisselipaketti (Blå band)
leivinjauhetäyttöpussi
kaksi marsipaanipötköä
kanelimaustepussi
omenamarmeladia
kolmea eri tummaa suklaata
Wiltonin minimuffinssivuokia

..ja kolme herkullista reseptiä
mudcake-jonka teen heti huomenna! :)
omena-kanelimuffinssit
omenapiiras

Paketin tuotteet pääsevät varmasti käyttöön pikimmiten! Iso kiitos!

Hyvää kevään odotusta myös sinne ystäväiseni!

3 kommenttia:

Ellu kirjoitti...

Oikein mukavaa kevättä teidänkin perheelle :) On ollut mukava huomata, että pakettini ovat olleet sinulle selvästi mieluisia :)

Kalamuija ja lappilifestyle kirjoitti...

Paranemisia teille!
Ja terkut yøvuorosta taalta Norjasta. Luen taalla Bolig Drøm nimista lehtea ja tassa on aivan ihana artikkeli leivonnaisista ja kakuista.

"Drøm som om du skal leve evig. Spis kake som om du skal dø i dag" :)

ja linkkeja norjalaisiin herkkusivuihin:

www.kakeboksen.no
www.cacas.no
www.helti100.no
www.alttilkager.no
www.sugarpaste.com
www.sugarshack.co.uk

itse en ehtinyt noihin linkkeihin tutustumaan. Toiv. niissa on jotain kivaa. Taa artikkeli on ihana. Ihan sun nakøisia muffareita yms.

"Verden er som en kake. Ta et stykke, men ikke vær grådig."
George Harrison:)

Hilsen: Hanna

Kalamuija ja lappilifestyle kirjoitti...

Samasta lehdesta løytyi 2 kivaa blogia. Niissa kavin ja ajattelin, etta jos sulla on aikaa niin kurkkaa.

http://gryskjokkenskriverier.blogspot.com/

www.sweetpaul.typepad.com