perjantai 27. elokuuta 2010

Sly12 elokuun paketti

















Salainen leivontaystävä kierros 12 on vierähtänyt käyntiin ja tänään sain pienten kommellusten kautta oman pakettini! Ja millainen paketti se olikaan! Meni ihan nappiin!

Tästä kiitos kuuluu SLY Emolle, joka oli poikkeuksellisesti tämän kierroksen ystäväni.
Näinkin lyhyellä varoitusajalla hän oli osannut kasata paketin, joka oli parempi kuin olisin voinut kuvitella.
Posti soitti aamulla, että olisi pakettia tuomassa (ihan ovelle asti vielä!) ja sen jälkeen oonkin jännittänyt kotosalla, että koska tulevat. Suuripiirteisesti kun piti valita 12-15 tai 16-21, no minähän en malttanut myöhempää ajankohtaa valita :)

Paketin teema oli "elokuu on limen sitruunainen" ja siinä oli yhdistetty kolme suosikkiani: limen vihreä, sitruunainen ja hyydykekakku!

Sisus oli seuraavanlainen:
Sitruunanpuristin (tällaista meillä ei ole ja tulee todella tarpeeseen)
Sitruunatäytekeksejä (en ole aiemmin käkyttänyt näitä leivonnassa ja ajattelin testata heti tilausuuden tullen)
Valkoinen ja tumma leivontasuklaa (uusia tuttavuuksia nämäkin)
Limen vihreitä servettejä (pienellä vasikalla koristeltuna, somia!)
Tuikkuja (samaa värimaailmaa, RAKASTAN kynttilöitä ja ne ehdottomasti kuuluvat pimenevään syksyyn)
Sitruunakiisselipaketti (nam!)
Kaunis kortti (limen vihreä, yllätys ;) joka toivotti iloistaa päivää ja se tästä toden totta tulikin!

Tämä oli ihana, olen todella onnellinen paketista. ISO kiitos Laura!

4 kommenttia:

Monalisa kirjoitti...

Ihana paketti, mä oon kanssa miettinyt josko lähtis tohon mukaan. Edelleen olen kahden vaiheella.

Ancka kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Ancka kirjoitti...

Eikö! IHANA! Mulla tuuri ei ollut nyt ihan kohdillaan, mutta paketti meni nappiin!
Lähde ihmeessä mukaan. Tämä on ihan loistavaa! :)

nami-hiiri kirjoitti...

Hienosti sävytetty paketti! Sille löytyy varmaan käyttöä !
Terv. www.nami-hiiri.com