Onnea Leona-neidille, joka juhlii tänään 2v. syntymäpäiväänsä!
Toiveita sain kakkuun muutamia, jotka antoivat suunnittelulle suunnan ja toteutus oli sen jälkeen helppo.
Täytyy myöntää, että ensimmäinen toive - Apsi deisi ei sanonut mulle yhtään mitään.
Jostain syystä meidän lapset eivät ole katsoneet Unelmatarhaa ollenkaan ja tämän takia oli äidillä sivistyksessä selkeä aukko.
No ei kun neitistä vakoilemaan muutama jakso ja kuvamateriaalia onneksi löytyy sitäkin enemmän. Se mikä tuotti pähkäilyä tällä kertaa oli kyseisen hahmon väritys; joissakin versioissa värit ovat ihan eri kuin toisissa. Joissakin kuvissa Apsi deisi on tummaihoisempi ja värit ovat tummemmat, mutta koska kyse oli pienen neidin kakusta, niin halusin pitää värit vaaleina ja herkkinä. Toivottavasti valinnat meni nappiin myös sankarin silmään :)
Lisätoiveita oli kukat ja mansikkatäyte mansikkapalasilla.
Tällainen toteutus se sitten oli:
9 munan pohja jaettuna kahteen vuokaan
kostutus Sprite + mansikkamehu
välissä sipaisu mansikkamarmeladia
täyte mansikkamousse mansikkapaloilla
voikreemi
kuorrutus vanilijan makuista vaahtokarkkimassaa (vihreä) sekä sokerimassaa (vaal.sininen)
koristeet sokeri- ja vaahtokarkkimassaa ja pikeeriä
20 kommenttia:
Ihanaankin ihanampi pikkutytön kaaku =o) Upeat värit!
On kyllä herkun näköinen ja varmasti myös hyvää!!
Kiitos Carita ja Jenni komenteista!
Jännityksellä odotan kommenttia vanhemmilta ja kuvaa neidistä kakun nähtyään ;)
Ui, kuinka kiva kakku!
Barbapaavo kakkukin on oikein suloinen. ^^
Tämähän vasta vekkuli onkin!!!
www.nami-hiiri.com
Ihana kakku, lostavat värit :)
Kiitos nami-hiiri & Katri! :)
Tämä on kyllä tosi magee!! Värit on jut oikeet. Mä oon kyllä havainnut että joissain iho on tummempi, mutta tuo näyttää ihan samalta kuin meidän mini figuurit. Ja onneksi yks paremmin valveutunut äiti valisti näistä teevee hahmojen saloista ;DD
Kiitokset Leonalta, kakku ylitti odotukset ja pikkuneidin silmät kyllä rävähtivät tämän johdosta...Kaikki vieraat kehuivat raikasta makua ja ihailivat taitojasi. Nappi homma Ancka! Laiton sinulle kuvan neidin onnellisesta ilmeestä tulemaan...Apsi deisi pelastettiin istumaan kirjahyllyn päälle vielä toistaiseksi :)
Monalisa: Kiitos kommentista ja onneksi sain sulta apua tunnistamisessa. Helpottaa suuresti, kun tietää mitä tekee ;)
Pipsa: Oi, kuinka ihanaa! Ja oon ihan liikuttunut itse kommentista <3
Oooooh! Aivan ihana taas! Nää vaan hienonee ja hienonee jos mahdollista!
Norppa: kiitos <3
Jeesaa kaveria ylämäessä ;-)
Millä piirrät/maalaat kasvot marsipaaniin? Entä sokerimassaan?
nami-hiiri
nami-hiiri: tokihan autan aina kaveria parhaani mukaan :)
Eli teen tilannekohtasesti. Oon piirtänyt, maalannut ja tehnyt massasta (sekä marsipaani että sokeri tai vaahtokarkkimassasta. Kerronpa kaikki vaihtoehdot niin miten itse olen parhaaksi todennut.
Piirtäminen hyvin ohuella kärjellä on hyvä vaihtoehto, kun massa on jo kuivunut ja kovettunut.(yleensä seuraavaan päivään kuivannut on "piirtovalmis") Piirtämällä saa varmemman lopputuloksen kuin maalaamalla. Oma käsi ei aina ole niin vakaa, että luottaisin siistiin lopputulokseen täysin.
Piirtäminen on toinen hyvä
istä vaihtoehdoista, kun aikataulu on tiukka.
Maalaaminen onnistuu pehmeämpäänkin sokeri/vaahtokarkkimassaan, kuivumattomaan marsipaaniin ei värit oikein ota kiinni. Maalaamisessa teen yleensä niin, että ensin maalaan silmän valkoisen pohjan - annan kuivua ja sitten itse värin-annan kuivua ja viimeisenä mustuaisen. (ja mahdollisesti valkoisen pisteen/heijastuksen silmään viimeistelen mustan kuivuttua).
Sekoitan yleensä väreihin tipan alkoholia sekaan, joka jouduttaa kuivumista. (siis vain silmiä maalatessa ja tilanteen mukaan)
Yleisimmin käyttämäni vaihtoehto on se, että teen muotoiluvaiheessa massaan kolot silmien kohdalle ja teen "silmämunat" erikseen täyttämään kolot. Annan hieman kuivahtaa (tunnin pari) ja maalaan/piirrän silmät loppuun.
Pastavärit kuivuvat aika hitaasti. Varsinkin valkoinen.
Joten ehkä kannattaisi maalatessa käyttää tomuvärejä nopeuttamaan työtä.
Pastavärit ovat musta vain vahvempisävyisiä ja jos aika ei ole rajana, niin olen käyttänyt niitä. Mieltymysasioita, joista ei voi kiistellä ;)
Toivottavasti oli apua? Ja että neiti "kesäheinä" saa pian hatun kasvoiltaan ja nähdään upeat simmut :)
Kaunis kiitos - sveitsiläisin lentosuukoin, Ancka !
Pastavärejä en omista. Tomuvärejä on jokunen purkki, mutta kaikki ovat jotain vihreää sorttia. ;-)
nami-hiiri
nami-hiiri: mitenkäs olisi sitten muotoilla koko silmä massasta? Olen tehnyt myös näin. Eli muuten samoin kuin viimeinen vaihtoehto, mutta sitten teet iiriksen mustasta sokerimassasta tai marsipaanista.
Niin ja sitten on aina kaunis ja yksinkertainen. Koko silmäkuoppa täytetään mustalla massalla. Ei sen silmän aina tarvitse olla "oikeaoppisen" näköinen? :)
Piirroshahmoinen on oikein hyvä ja söpöinen :)
Täällä esim. sellainen vaihtoehto:
http://anckabaka.blogspot.com/2010/12/pikkujoulu-kakku.html
p.s. silmäkuopan tekemiseen paras väline on nuppineulan pää
Eksyin tänne blogiisi ihan sattumalta ja nämä kakkusi ovat kertakaikkiaan UPEITA! Ja tämä Apsideisi..WAU!
Sulla on tosi ihania leivonnaisia täällä!!!
Uusi blogi minulle, vaikka olen kakkublogeissa pöyrinytkin parisen vuotta.
Mistä olet ostanut nuo kirjain/numerofontit?
Kiitos <3
Nämä kirjainmuotit ovat muistikuvani mukaan Confetista.
Taidokkaasti tehty kakku ja miten ihanat värit :)
Lähetä kommentti