torstai 31. maaliskuuta 2011
Kurkistus
Tässä pieni kurkistus tulevan viikonlopun kakkuun.
Sain koristeet melkein valmiiksi ja nyt hiomaan vielä kakun toteutusta.
Palataan asiaan viikonlopun aikana ja katsotaan mitä siitä kakusta oikein tulee ;)
Ihanaa loppuviikkoa!
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Ohje ihmiskasvojen muotoiluun
No niin :)
Aloitan tuon lupaamani muotoiluohjeen kirjoittamisen. Vielä se on kovin puutteellinen, koska en ole nyt muutamaan päivään tehnyt muuta kuin ensi viikonlopun kakkuun tulevia koristeita ja on nämä harjoitukset jääneet hieman vähemmälle.. mutta teen ohjeen viimeistään ensi viikolla loppuun.
Tässä pieni ja aika pintapuoleinen ohje (toistaiseksi) kuvineen siihen, miten lähden muotoilemaan ihmiskasvoja. Toivottavasti tästä on apua ja kysykää vain, jos herää kysymyksiä. Lisäilen tekstiä ja vaihekuvia aina pyyntöjen mukaa sekä tietysti silloin jos itse oivallan tehdessäni jotain lisää :)
Eli tästä lähden liikkeelle:
Yleisimmin käyttämäni muotoiluvälineet:
TÄRKEIN on ehdottomasti nuppineula (molemmat päät)
seuraavaksi tärkein on kenties marsipaaniveitsi (molemmat päät)
avustavia muotoiluvälineitä ovat pallopäinen muotoilutyökalu ja tuo alunperin huulipunan ottamiseen tarkoitettu lasta (ainakin ammattimeikkaajat käyttävät, ettei tarvitse suoraan punata eri asiakkaidensa huulia samalla punalla :)
Viimeinen ei ole välttämätön ja korvaavia löytyy helposti.
Ja sitten tietysti ihonvärikseksi värjättyä massaa.
Step 2)
Pidän muotoiltavaa massapalloa kädessä (lavastetu tilanne ;) Käytän käsineitä tehdessäni oikeasti "käyttöön" tulevia koristeita). Muotoilen palloon nenänalun kuvanmukaisesti. Eli palloon tulee tuollainen terävämpi kulma, joka muotoutuu lopulta nenäksi.
Step 3)
Lisää alustavaa muotoilua.
Painan pallopäisen työkalun varrella silmien syvennyksen kuvan mukaisesti.
Ja sitten alkaa todellinen työ..
step 4)
Tässä on hypätty hieman harpaten eteenpäin.. lisään kuvia vielä ihan yksityiskohtaisemmin muotoilun eri vaiheista.
Lähden syventämään silmien kuoppia nuppineulan pallolla tai pienemmällä pallopäätyökalulla. Samalla muotoutuu nenän yläpää. Sormella "silittelemällä" tasoitan silmäkuoppia ja poskipäitä.
Nuppineulan terävällä päällä teen nenän aukot ja samalla saan sisältä käsin muokattua sierainta leveämmäksi. Jatkan nuppinaulalla sierainten muokkausta päältä, jotta ne saa lopullisen muotonsa.
Posket teen edelleen nuppineulan terävällä päällä. Piirrän syvän uurteen nenänvarresta leukaan. Tasoitan uurretta nuppineulan pallolla. Painan marsipaaniveitsellä uurteen suunpuoleista massaa hieman alemmas, jotta se näyttää luonnollisemmalta.
Suun piirrän nuppineulalla.
step 5)
Huulet saa muotonsa nuppineulan terävällä kärjellä ja/tai marsipaaniveitsen terävämmän puolen kärjellä, jolla levitän huulia sisältä ulospäin, jolloin massa työntyy ulommas ja voilá.. huulet muotoutuvat itsestään :)
step 6)
Silmät teen edelleen nuppineulalla ja syvennän kuoppia marsipaaniveitsen terävällä kärjellä.
Levitän kuoppaa marsipaaniveitsen molemmilla päillä kunnes olen niihin tyytyväinen.
Toki kuoppia ei tarvitse tehdä, jos haluaa maalata ne omalle teokselleen päähän :)
Nyt annan tekeleen kuivahtaa rauhassa seuraavaan päivään.
Seuraavana päivänä silmämunat paikoilleen ja nuppineulan pallolla tasoittelen ne istumaan silmiin. Annan silmien kuivahtaa ja sen jälkeen maalaan silmät sekä kaiken muun (kulmakarvat, ripset, huulet, mahdolliset meikit) loppuun.
tiistai 22. maaliskuuta 2011
projekti hääkoriste
Sain pyynnön ystävältäni hääkakun koristeesta. Nyt sitten pohdiskelen tässä mitä tekisin - olisko koriste ihmishahmo vai ihan näköiskoristeyritys. Mielessä vilistelee tuhat ajatusta ja ajattelin jakaa koristeprojektin kanssanne. Ainoa toive sille oli hieman hauska ja jollakin tapaa näköinen. Katsotaan millainen se lopullinen koriste sitten on.. :)
Ajatuksia saa jakaa, ideoita väläytellä ja vinkit on enemmän kuin tervetulleita!
Tänään päätin sitten tarttua toimeen ja yrittää tehdä ihmishahmoa, sitä ainaista murheenkryyniä. Oon tässä tehdessä kyllä oivaltanut, että kehityskohteita mulla on monia, mutta kaikista vaikempia musta on ollut ihmishahmot ja kukkien teko.
Tein uuden vuoden lupauksen, että tämän vuoden aikana opettelen tekemään aidon näköisen ruusun. Kröhöm.. materiaalia olen kyllä keräillyt melkosesti ja ihaillut mm. Ewelynin, Sofiellan (herkkuhetkiä), Kermaruusun, Pionin, rouva Veen tuotoksia ja Mansikkamäen Eben yksityiskohtaisia ohjeita kuvineen.. ja mä en kyllä vaan tajua kuinka joku pysyy tekemään niin upeita ja luonnollisen näköisiä kukkia!
Kyllä mulla hommaa riittää jos ja KUN (vielä joskus) saan loihdittua yhtä upeita luomuksia!
No mutta, tässä siis alkakoon
step 1) IHMINEN (nainen)
Ja silmät paikoillaan ja pakkelit naamassa :)
sunnuntai 20. maaliskuuta 2011
Antonin 2v. Muumi-Pappa kakku
Tartuin siis tähän vaihtoehtoon, koska se tuntui rauhaa rakastavalle papalle luontevalle.. jospa vaikka lukaisee vihdoin valmistunutta painotuoretta elämänkertaansa nuotion ääressä omassa rauhassa! ;)
Kakun täyte sama kuin Pikku-Myy kakussa. Reunukset pursotettiin sovitusti hieman vanilijakreemijauheella jämäköitetyllä Flora-Vispillä. Onpas siitä jo vierähtänyt aikaa, kun on tullut pursotettua viimeksi. Pursotus on kyllä aina hauskaa. Pitäisi vain harjoitella enempi, jotta saisi vaihtelua edellisiin ja näyttävämpiä pursotuksia tehtyä.
Muumi-Papan makkara odottelee kypsymistä sillä aikaa, kun pappa on syventynyt kirjan mukaansa tempaiseviin teksteihin.
Onnea Anton!
Toivottavasti kakku oli mieluinen ja se riitti kaikille juhlijoille.
Sannin Pikku-Myy leppäkerttukakku
Sanni-neiti sai tänään juhlia 2v. juhliaan aiemmasta vesirokkouhasta huolimatta.
Tomeran pienen neidin toive oli Pikku-Myy ja sehän sitten tehtiin :)
Täyte mansikkamousse ja kostutus Sprite. Kuorrutus kaulintamassaa, koristeet samaista sekä pikeeriä.
Kylläpäs Pikku-Myyn nenästä on muuten vaikea löytää hyvää kuvaa, josta olisin mallia ottanut! Lapsilla on pikku-myy leluja, mutta yksikään niistä ei muistuta "oikeaa" myytä. Meni siten aika mutu-tuntumalla :D
Lämpöiset onnittelut Sannille!
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Arvonnan ratkaisu
Nyt on arvonta suoritettu random.org:in avustuksella. Kommentin jättäjiä ja näin osallistuneita oli 40 ihanaista lukijaa.
Kiitos kaikille osallistuneille!
Koska arvonta pyöräytettiin käyntiin ensimmäisenä kauniina kevätpäivänä, niin on vain kohtuullista, että saatiin arvontapäiväksi yhtä kaunis ja aurinkoinen päivä :)
Ja nyt itse tulokseen pitemmittä pulinoitta!
Random.org arpoi voittajaksi numeron.. 15 ja tämän kommentin jättäjä oli:
Jonna, Jonnan keittiöstä kommentilla
"Suloinen neiti! :)
Aurinkoista kevättä, arvonnassa mukana. =)"
Kevätmielellä kun ollaan, niin päätin arpoa vielä "sijat" 2 ja 3. Mutta tässä vaiheessa random.org sanoi itsensä irti ja en saanut enää palvelua toimimaan. Käännyin siis rakkaan siskoni puoleen.. puhelin käteen ja soittoa rapakon taakse. Pyysin sanomaan kaksi ensimmäisenä mieleen tulevaa numeroa välillä 1-40 ja kaksi perintösijaa menivät kommenteille numerot:
37 ja 14 ja nyt tarkistan ketkä ovat näiden kommenttien takana..
TATTADAA...
Pioni ja Suklaasydän!
ONNITTELUT VOITTAJILLE!
Laitatteko osoitetietonne tulemaan mulle sähköpostiin:
anskug(at)gmail.com
ja pääsen shoppailemaan palkintojanne sekä sujauttamaan ne postiin vielä tämän viikon aikana :)
Ihanaa kevättä kaikille!
tiistai 15. maaliskuuta 2011
Samuelin Postimies-Pate
Pate matkasi kissoineen juhlistamaan Samuelin päivää.
Täytteenä suklaamousse ja sipaisu limemarmeladia raikkautta antamaan.
Pohja oli mehevä suklaakakku ja kostutus Sprite. Toivottavasti maistui ja oli päivänsankarin mieleen.
Kuvakulmaa löytyy nyt vähän joka lähtöön, mutta kun pitkästä aikaa valoakin piisasi, niin intouduin räpsimään :)
Osoite on tarkoituksella hieman hämärän peitossa näissä kuvissa ;)
Postileima ;)
PALJON ONNEA 3-VUOTIAALLE SAMUELILLE!
p.s. Mitäs mieltä olette, haluaisitteko te että jatkossa lisäisin vaihekuvia muotoilun suhteen ja mahdollisia vinkkejä yms joita herää tekovaiheessa? Olisiko siitä apua jollekin?
p.p.s. Muistakaa osallistua arvontaan (tästä)! Viimeisiä päiviä viedään!
lauantai 5. maaliskuuta 2011
Vertin 4v. merirosvokakut
Lastemme dagis-kaveri Vertti täytti 4v. tänä viikonloppuna ja sai itselleen merirosvoteemaiset juhlat. Täytyy sanoa, että Vertin äiti oli todella panostanut juhlien teemaan ja koko koti oli upeasti koristeltu teeman mukaisesti! Sain vakoilla, kun vein kakut ;)
lasten kakku
Juhlia vietettiin kaksipäiväisesti, ensimmäisenä päivänä oli lasten ja seuraavana aikuisten juhlat.
aikuisten kakku
Molemmat kakut olivat 3 munan, samalla täytteellä kuin Ellenin Hevi Saurus-kakku. AIkuisten kakussa kuorrute marsipaania ja lasten kakussa otin varman päälle kaulintamassalla.
HUUURJAT onnittelut 4-vuotiaalle Vertille!
Ellenin Hevi Saurus
Ei siitä kauaa ole, kun aloitin uudessa työssä ja uuden esimieheni tytär nukkui ensi kertaa hänet tavatessani terassilla lastenvaunuissa päiväuniaan.. tai niin no sille se tuntuu.
Tänä viikonloppuna juhlittiin Ellenin 6-vee juhlia!
Aika säntäilee ihan liian vauhdilla, mutta onneksi sit ei itse vanhene ollenkaan vaikka lapset varttukin vauhdilla ;)
Ja miten muuten tietää, että pienet neidit kasvavat on se, että toiveet muokkaantuu hieman hmm.. ei niin vaaleanpunaiseen, prinsessamaiseen ja hörhelömäiseen suuntaan.
Ellen toivoi itselleen kakkua, jota komisti itse Hevi Saurus. Harvoin saa tällaista toivetta toteuttaa pienelle neidille :D
Mutta koska tilaus oli sisällä, niin tietystihän se piti toteuttaa juuri sellaisena kuin se oli toivottu!
Ensin suunnittelin tekeväni mustan kakun ja muutkin saurukset kakkuun levyn kannen henkisesti, mutta lopulta päädyin hieman keväisempään ja ei niin synkkään toteutukseen. Tulihan kakku kuitenkin pienelle valoiselle ja touhukkaalle neidille, jota itse pidän samana prinsessana kuin reilu neljä vuotta sitten.
Tätä kakkua oli kyllä hauska tehdä ja visioita oli monen monta! Lopulta kakku näytti sitten tältä..
7 munan pohja
kostutus Sprite + mehu
välissä sipaisu mansikkahilloa ja mansikkamousse
voikreemi kosteuseristeenä
kuorrutus kaulintamassaa
koristeet samaista sekä sokerimassaa + koristehelmiä
PALJON ONNEA SULOISELLE ELLENILLE 6V. JOHDOSTA!
niin ja..... RÄYH!
keskiviikko 2. maaliskuuta 2011
Arvonta
No niin, kevään kunniaksi ja omaksi iloksi pyöräytän käyntiin arvonnan. Osallistut siihen jättämällä tähän postaukseen kommenttia.
Yksilöin palkintoa sitten hieman voittajan mukaan, mutta palkinnon pääpaino keskittyy leivontaan.
Arvonta ratkeaa tasan kahden viikon päästä 16.3 ja käyhän sitten kurkkaamassa miten kävikään.
Onnea kaikille tasapuolisesti ja ihanaa aurinkoista kevättä!
Sehän meillä on ehdottomasti on, eikös vain? Ei lämmittävä aurinko, sulava lumi sekä sen myötä kurainen auto voi olla muun merkki :)
Olipas ihana talvi, mutta nyt saa kyllä kevät jo tulla!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)