sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Närbild YLE FST5

Tänään istahdin jännityksellä ja pala kurkussa katsomaan telkkaria 19.55. Kanava oli tiiviisti jo tunnin ajan ollut FST5 ja yritin hiljentää perheen pienimmät leikin pariin, joskin hieman vaihtelevalla menestyksellä ;)

Ohjelma käsittelee ajankohtaisia asioita ja näin kesän juhlien kynnyksellä oli ohjelmaan otettu mukaan myös kakkublogit. Sain kunnian olla yksi, jonka kakut pääsivät osaksi ohjelman kuvasatoa.
Näin on elämäni ihka ensimmäinen "tv-debyytti" tehty ;D

Kiitokset tekijöille mielenkiinnosta. Olen otettu :)

Ohjelman voi halutessaan katsoa täältä
(kakkublogeja käsittelevä osio alkaa 0.23 kohdalta)

Haastateltavana on Nellyn inspiraatiot-blogin pitäjä ja kakkukuvasaldoa on koottu omieni lisäksi useasta upeasta blogista, kuten:


Niklaksen Lauri-kakku

Tässä tämän viikonlopun kakkuhuipennus. Tätä kakkua maistoin itsekin, harvinaista nykyisin :)
Niklas juhli toistamiseen ystäviensä parissa ja saimme perheinemme olla mukana pientä miestä onnittelemassa.
Mukava päivä, mukavat juhlat ja huippu kivoja ihmisiä. Vanhoja tuttuja ja uusia tuttavuuksia. Kiitos Annille ja Jarille lämminhenkisistä juhlista. Ja kiitos myös kaikille muillekin vieraille, mukavaa oli.

Niklaksen kakku oli edelleen samaa kokoluokkaa kuin Muumi-kakkukin eli 20 hlöä, mutta täyte oli vadelmaista tällä kertaa. Koristeet sokerimassaa ja pikeeriä.

Paljon paljon onnea Niklas murunen vielä kerran.
Love u!

lauantai 28. toukokuuta 2011

kolmen hahmon kakku

Perheeseen, johon aikaisempi lammas-kakku matkasi meni myös tämäkin kakku. Nyt juhlistettiin perheen kaikkia kolmea lasta Henriä, Sallaa ja Veeraa sukulaisten kesken. Jokaisella sankarilla oli oma toiveensa ja päätin pitää kakun hyvin yksinkertaisena, jotta kaikki huomio keskittyisi itse hahmoihin.

En tiedä kuka toivoi mitäkin hahmoa, mutta veikkaukseni menisi näin " Yoda miekkoineen-Henri, mustavalkoinen kissanpentu, jolla punavalkopilkullinen rusetti kaulassa-Salla (?) ja vaalea nalle, jolla kaulassa myös rusetti-Veera?". Meniköhän oikein vai ihan nurin kurin? :)

Kakku oli 20 hlön kakku samoine täytteineen kuin päivän toinenkin kakku. Koristeet ja kuorrute sokerimassaa. Alareunaa kiertää niin musta kuin vaalenpunainenkin nauha. Musta ei juurikaan kuvasta erotu, mutta kyllä se siellä on :)


Paljon onnea Henri, Salla ja Veera! Toivottavasti päivä oli huippu hauska!

Niken muumipeikko-kakku

Rakkaiden ystäviemme pieni suloinen Nikke-poika juhlisti tänään 2v. päiviään sukulaisten kesken.

Jo hyvän aikaa sitten Niken äidin kanssa mietittiin kakuille aiheita. Päädyttiin juhlat vol 1 kohdalla Muumi-teemaan ja vol 2 (jonne pääsemme myös itsekin päivnsankaria juhlistamaan) onkin sitten toinen pienten poikien suosikkiaiheita.. siitä lisää huomenna :)

Pähkäilin pitkään, että minkä ympärille rakentaisin kakun ja lopulta päädyin monen idean risteillessä päässä sitten tähän Muumipeikon yhteen suosikkipuuhaan. Selkeä visio puuttui ennen koristelua, mutta se pieni punainen lanka kuitenkin oli olemassa.

Kakku oli noin 20 hengen vaalea kakkupohja mansikkamousella ja hillolla. Kostutettu Spritella.
Koristeet ja kuorrute ovat tälläkin kertaa sokerimassaa. Lisäksi osmankäämien runko on sprayvärjättyä spagettia.

Valtavasti ja sylin täydeltä onnea Nikke-murunen!

Prinsessakoriste

Neean ja pikkusiskon Nellyn yhteissynttäreille toivottiin prinsessakoristetta kakkua koristamaan. Väriltään sen toivottiin olevan vaaleanpunainen, aivan kuten Neean lempivärikin on :)
Koriste oli yllätys neideille, jotka lähtivät mökille juhliaan viettämään.
Aikataulullisesti oli hieman haasteita saada jotain aikaseksi, mutta olen onnellinen, että sain jotain tehtyä :) Oli mukava yllättää!

Ihania juhlia päivänsankareille! Ja paljon onnea myös täältä meiltä!

sunnuntai 22. toukokuuta 2011

Oliverin kastekakku

Sain pitkän aikaa sitten pyynnön tehdä Oliverille kastekakku. Toiveet olivat selkeät ja hyvin suuntaa antavat, joten omaksi tehtäväkseni jäi toteuttaa annetut mielikuvat.

Kakku on 35 hlön suklaakakku ja väleistä löytyvät suklaa- sekä vanilijamousset. Koristeet ja kuorrutus sokerimassaa.

Sain ihanan kiitosviestin heti, kun ystävämme olivat kakun hakeneet. (itse olin lapsen harrastusten parissa) Paras kiitos on aina se, kun ihmiset ovat tyytyväisiä ja aidosti ensireaktiosta näkee, että kakku on positiivinen yllätys :)

Kiitos siis Maria & perhe itsellenne. Kakkua oli kiva tehdä ja vielä kivempi olo tuli, kun tiedän, että se meni nappiin :)

Pienelle miehelle paljon onnea ihanasta nimestä!

Adelen prinsessa-kakku


Aikoinaan istuimme iltaa yhdessä lastemme dagis-kavereiden vanhempien kanssa raclette-illan merkeissä. Järjestimme myös iltaan pienet arpajaiset ja oma "palkintoni" oli kakkulahjakortti, joka oikeutti yhteen täytekakkuun vapaavalintaisena ajankohtana ja omin toivein toteutettuna.
Voiton vei Adelen vanhemmat ja kakku toteutettiin tänä viikonloppuna. Toivottiin prinsessa-kakkua ja hieman jännittelin, että miten aikataulullisesti saan kaiken toteutetua kaikkia tyydyttävin lopputuloksin :) (kun oli yksi isohko kakku toteutettavana jo)

Mutta Adelen prinsessakakusta tuli sitten tällainen vaaleanpunainen ja kruunuinen röyhelöreunuksinen unelmakakku. Täytteenä sipaisu mansikkahilloa ja -mousse. Koristeet sokerimassaa ja sokerihelmiä. Pursotukset Flora Vispiä. Pisteenä i:n päällä suihkaus kimalletta :)

Paljon onnea saman perheen kahdelle päivänsankareille!

lauantai 21. toukokuuta 2011

Sallan lammas-kakku

Tänään vietettiin Sallan 8v. ystäväsyntymäpäiväjuhlia. Sain tehdä päivänsankarille oman kakun toiveilla terästettynä. Pyydettiin, että kakun päällä istuisi kolmiulotteinen isohko lammas ruohon päällä ja koristelussa käytettäisiin myös irtokarkkeja. Tällainen kakusta sitten tuli:

Luvattoman huono irtokarkkivalikoima oli meidän lähikaupoissa.. niin ja vähän kauempanakin. Ideointi karkkihyllyllä ei ottanut tuulta siipiensä alle ja ostelin sitten nameja, jotka mielestäni sai hyvin sovitettua tyyliin jos toiseenkin :)

Kakun sisältä löytyy sipaisu vadelmahilloa ja täytteenä vadelmamousse. Koristeet sokerimassaa ja irtokarkkeja.


Salla on pienestä pitäen pitänyt lampaista ja tämä koriste oli luonnollinen valinta kakun päälle istuskelemaan.

Kuulin, että tätä päivitystä onkin jo odotettu kovasti ja kakku oli ollut kaikin puolin mieluisa. Olipas mukava kuulla! Tuli kyllä itselle hymy huulille ja mieli korkealle :) Kiitos!

Lämpöiset ja suuremmoiset onnittelut Sallalle!

..ja kovasti terveisiä muullekin perheelle!

lauantai 14. toukokuuta 2011

Sirkuskakku



Tämä toive oli mieluinen toteutettava. Tätä oli lisäksi tosi hauska tehdä. Joten työstin koristeitakin yötä myöten :)

Täytteenä toiveesta mansikkamousse.



Valtavasti onnea Kia!

Projekti hääkoriste

Tänään tanssitaan Annikan ja Ollin häitä. Sain tehtyä tuon koristeen ajoissa, mutta kyllä nämä hääkoristeet tuovat sellaisen lisäjännityksen näpertelyyn.
Aika moinen paine oli päällä, kun tätä tein. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin ja koriste oli tänään päässyt ajoissa perille ja täysin ehjänä. Itse morsian soitti ja kiitti. Koriste oli ollut mieluinen ja se saa tekijän onnelliseksi :)

Toiveet koristeellehan olivat morsiuspari jotenkin hauskasti. Annika on puoliksi kreikkalainen ja siksi ei väriltään yhtään sellainen "raaka peruna" kuin itse olen talven jäljiltä. Sulhanen taasen on morsiantaan reeeeeilusti pidempi.. tai no, sulhanen taitaa olla reilusti ketä tahansa pidempi :D
Näihin kahteen asiaan päätin tarttua koristeen teossa. Kontrasti hahmojen välillä niin värin kuin koonkin suhteen on siis harkitusti tehty :D
En halunnut kuitenkaan tehdä sulhasesta ihan hurjan pitkää, jotta koriste pysyisi paremmin ehjänä ja pystyssä, joten yritin saada asennolla kuvaa pituudesta paremmin hahmotettua.



Toivottavasti juhlat ovat onnistuneet ja päivä ikimuistoinen!
Haleja ja onnea tuoreelle avioparille!

lauantai 7. toukokuuta 2011

Keväinen ruusukakku























Nyt on omat juhlat juhlittu. Tai siis osa I. Ensi viikolla juhlitaan kera pienten prinsessoiden 4v. juhlia vielä uudemman kerran.

Tämän päivään pika kakusta tuli sitten tällainen hempeähkö.

Teemaa ei synttäreissä ollut, mutta neitiseni sai eilen itselleen uuden mekon, jonka kuosista ajatus lähti. Mekko roikkui aamulla henkarissa eteisen vaatekaapin ovenkahvassa ja siitä se silmään sopivasti sattui :)

Onnea molemmat muruseni valtavasti! Kyllä te kasvate luvattoman nopeasti!
Onneksi äiti ei vanhene lainkaan! :D


perjantai 6. toukokuuta 2011

Rölli-koriste

Tulevana viikonloppuna juhlitaan meidän omien lasten yhteissynttäreitä ja nyt kyllä täytyy sanoa, että eipä taida olla suutarin lapsella kenkiä!
Tai siis olen kyllä leiponut kuin hullu ja kakut odottaa jääkaapissa päälleen kuorrutteita ja koristeita. Tällä hetkellä tuntuu vain liikkeellä olevan joku karmea vatsapöpö sekä flunssa, joka on kaatanut juhlaväen petiin.
Katsotaan millainen inspiraatio huomenna iskee, mutta nyt on aika puhki oleva olo :)

Ja pahoittelut teille, joille olen joutunut vastaamaan "ei onnistu" kakkukyselyihin omien juhlien vuoksi.

Mutta yhden koristeen tein omien kakkujen lisäksi. Tämä Rolli-peikko matkasi juhlakakun päälle tänään.



Onnitelut päivänsankarille etukäteen! Ja hauskoja juhlia!

Caipirinha-kakku


















Kummitätini soitti ja pyysi aiemmin maistamaansa juustokakkua lääkäreiden kahvihetkeen. Onneksi kaapista löytyi vielä kaksi pussia Caipirinha-maustesekoitusta. Miksi ihmeessä niin hyvä tuote piti lopettaa?!

Mutta sain siis kerrankin hieman hyvittää rakkaalle kummitädille kaikkea sitä mitä hän meidän eteen tekee hoivatessaan meidän perhettä (kuten varmasti monen montaa muutakin tuttua, ystävää ja sukulaista) iltaisin ja viikonloppuisinkin. Hän on siis lääkäri, jolla on sydän paikallaan. Iso iso kiitos Uschi sinulle tätäkin kautta, jos satut lukemaan tätä!

Toivottavasti kakku maistui!

Irinan aina 25v. kakku

Ystäväni täytti vuosia kuluneella viikolla ja tein hänelle kakun lahjaksi samalla kun kävin työhaastattelussa yrityksessä, jossa hän on töissä. Ikää tuli määrittelemättömän verran, mutta kun mennään tietyn rajan yli, niin eihän sitä kukaan enää laske? ;)

Haastattelun jälkeen istahdettiin sitten kakulle ja kahville.

Kakun yritin tehdä hyvin hänen näköisekseen. Sain häneltä joululahjaksi nesessäärin, joka on kakun kuosin kaltainen :)
Sisältä löytyy limemarmeladi-suklaamousse yhdistelmä.. suunnitelma hieman eli, kun kinuski ei käyttäytynyt odotetulla tavalla.


Paljon onnea ystävä rakas!