Tässä sitten Matiaksen toinen toive, paloauto.
Voin kertoa, että tuli hätä puseroon tätä tehdessä. Kuorrutteet taisteli vastaan niin että seitsemän kertaa sain yrittää laittaa sokerimassaa päälle. Massa lähti repeilemään heti ja oli jotenkin todella "hötöistä" ja vaikeaa käsitellä. Kaulitessa se lähti jo hilseilemään ja oli täysi työ saada siitä kuorruttamiskelpoista. Pohdin siinä aikataulujen kolkutellessa loppuaan, että onko kyse meidän ilmankosteudesta tai sen puutteesta vai jostain muusta. Onko teillä muilla ollut samanlaisia vaikeuksia? Myös kaulintamassa (ex-vaahtokarkkimassa) käyttäytyi samalla tavalla, mutta tämä punainen erityisesti oli hankala tapaus. Puuh..
No mutta työn ja pienen tuskan jälkeen sain aloittaa koristeiden tekemisen ja kiinnittämisen. Etukäteen tein tikkaat ja pienet mittarit. Suunnittelin tekeväni monenmonta yksityskohtaa , mutta tuon kuorrutusepisodin jälkeen aikaa ei jäänyt kuin "pakollisiin" ja niihinkin aika pika-aikataululla.
Lopputulokseen olin kuitenkin tyytyväinen ottaen huomioon aikataulun.
Matiaksen paloauto syntyi näin:
4 munan pohja paistettuna leipävuoassa
yksi pellillinen kääretorttupohjaa ja käytin noin puolet oikeiden muotojen saamiseksi
kostutus Sprite
mansikkamarmeladia sipaisu
täyte maniskkamousse
välissä voikreemi
kuorrutus sokerimassa
koristeet sokerimassaa, kaulintamassaa, sokeria, Smarties-karkkeja, koristegeeliä (musta), ja helmiäisspraytä yms.
PALJON ONNEA MATIAS 3v.
4 kommenttia:
Hienon paloauton olet saanut aikaiseksi vaikka ongelmia massojen kanssa on ollutkin.
Kiitos Katri :)
Todella upea paloauto ongelmista huolimatta. Minä kokeilin tänään ensimmäistä kertaa kuorruttaa kakun sokerimassalla ja täytyy sanoa, että marsipaani tuntuu helpommalta käsitellä.
Korianteri: Kiitokset kommentista :)
Olen samaa mieltä. Marsipaani on tosiaan hieman kosteampi ja kuivuu hitaammin, joten on omastakin mielstä siksi helpompi käsitellä. Marsipaani vaan jakaa ihmiset ja monesti lapset eivät siitä pidä. Siksi käytän muita vaihtoehtoja pääasiallisesti. Kaulintamassa (ent. vaahtokarkkimassa) on ollut ehdoton suosikkini. Tosin senkin kanssa on nyt ollut ongelmia. Onpas kinkkistä :D
Lähetä kommentti