Emmaa ja Inestä (jolle aiempi Hello Kitty-kakku meni) juhlittiin viikonloppuna kera sukulaisten ja ystävien. Tytöt halusivat kakut, jotka mukailivat kodin muuta koristelua. Vanhemmilla oli ajatuksen siis loihtia juhlatunnelmaa auringinkukilla.
Auringonkukkien lisäksi Emman kakkua koristi Barbapapa-hahmo (samanlaista hahmoa toivottiin, kuin Sirin kakussa) ja Ines halusi oman kakkunsa päälle aiemmin tekemäni Hello Kittyn.
Matkaan lähti siis kaksi identtistä kakkua, joista kuvissa Emman kakku Barbapapa-koristeineen.
Molemmat kakut olivat mansikka/sukaamoussella täytetty, eli yksi väli mansikkaa ja yksi suklaata. Väleissä lisäksi sipaisu mansikkahilloa. Kostutus jälleen Sprite ja mansikkamehu. Koristeet sokerimassaa.
Isosti vielä onnea molemmille neitosille!
2 kommenttia:
Aivan ihana taasen jälleen kerran. Tuo auringonkukka on aivan ihana. Muistuta muuten mulle että kerron sulle aivan ihanista auringonkukka muffareista jotka näin nykissä.
Kakut olivat aivan ihanan näköisiä ja TODELLA HYVIÄ! Jopa sellaiset, jotka eivät yleensä kakuista piittaa, ottivat lisää! Emma ja Ines kiittävät, ja Amos jo odottaa että koska hänen synttärinsä ovat.
Lähetä kommentti